Lokakuu alkaa lähestyä loppuaan ja eteläisintäkin Suomea myöten on koettu useita yöpakkasia ja siten teiden kunnossapitäjien on täytynyt aloittaa liukkaudentorjuntatoimenpiteet. Teiden liukkaudentorjunta on erityisen tärkeää turvallisuuden kannata varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun moni ajaa vielä kesärenkailla ja aamuinen liukkaus voi yllättää. Näin kauden alussa liukkaudentorjunta voidaan hoitaa tehokkaasti liuoksilla, ja tähän meillä Kemionilla on ympäristöystävällinen ja kustannustehokas ratkaisu – Eco-Melter LN.
Ensimmäiset kunnon talvikelit koetaan yleensä marraskuun aikana. Tuolloin myös kevyen liikenteen väylillä aloitetaan liukkaudentorjuntatoimenpiteet, yleensä auraamalla ja hiekoittamalla. Usein kuitenkin ensimmäisiä pakkasia saattaa seurata pidempikin ajanjakso plussakeliä, jolloin kulkuväylille levitetty hiekka jää asfaltille häiritsemään siellä kulkijoita. Joissain tapauksissa alkutalven hiekoittamista voisi välttää tehostetulla mekaanisella ja kemiallisella liukkaudentorjunnalla, esimerkiksi harjasuolausmenetelmällä tai käyttämällä Eco-Melter S- jäänsulatusrakeita jäänsulatukseen ja liukkaudentorjuntaan. Eco-Melter S-rakeiden etuja perinteiseen suolaan nähden ovat sen biohajoavuus sekä suuren raekoon tuoma pitkäaikaisvaikutus sekä yksittäisen rakeen parempi sulatuskyky.
Liukkaudentorjunta-aineiden haitat ovat jokatalvinen puheenaihe. Teiden suolaus aiheuttaa tunnetusti autojen likaantumista ja ruostumista. Lisäksi suolan käyttö on haitallista ympäristölle, erityisesti kasvillisuudelle ja pohjavedelle. Kemiallinen liukkaudentorjunta on kuitenkin useimmiten välttämätöntä turvallisen ja sujuvan liikenteen varmistamiseksi. Suolauksen ympäristöhaittoja voidaan vähentää erityisen herkillä alueilla, kuten tärkeillä pohjavesialueilla, käyttämällä vaihtoehtoisia biohajoavia liukkaudentorjunta-aineita. Kaikki Kemionin Eco-Melter-tuoteperheen tuotteet ovat biohajoavia ja sopivat käytettäväksi myös pohjavesialueilla.
Tutustu laajaan liukkaudentorjunta- ja jäänsulatusainevalikoimaamme täällä.
Mukavaa syksyä toivottaen,
Santeri Joki
Myynti-insinööri
puh. +358 40 651 5262
santeri.joki@kemion.fi