Harjoittelija Kemionilla

Kemionin laboratorio sai nyt syksyllä uuden vahvistuksen, kun Tanja aloitti opintoihinsa kuuluvan harjoittelun osana viimeistä opiskeluvuottaan. Harjoittelun aikana hän on päässyt tutustumaan kemian alan yrityksen toimintaan, oppimaan uutta jäänsulatuksesta ja pölynsidonnasta sekä osallistumaan tuotekehitysprojekteihin.

Harjoittelijan arkea Kemionin labrassa

Millaista on harjoittelijan arki Kemionilla? Tanja kertoo harjoittelustaan näin:

”Opiskelen laboratoriotekniikkaa Tampereen ammattikorkeakoulussa ja käynnissä on viimeinen opiskeluvuoteni. Suoritan Kemionilla nyt opintojeni toista harjoittelua. Opintoihin on kuulunut teoriaopintojen lisäksi paljon käytännön laboratoriotyöskentelyä ja erilaisiin analyysimenetelmiin tutustumista.

Aiempi työkokemukseni on painottunut juomateollisuuteen. Ennen opiskeluita työskentelin juomatehtaan tuotannossa, joten tuntui loogiselta suorittaa ensimmäinen harjoittelu panimon laadunvalvontalaboratoriossa. Ensimmäisessä harjoittelussa pääsin tekemään paljon käytännön laboratoriotyötä, joten toisessa harjoittelussa halusin laajentaa osaamistani myös tiedonhakuun, selvitystyöhön ja analyyttisempään työskentelyyn.

On hienoa päästä suorittamaan harjoittelua kemian alan yrityksessä, jossa olen päässyt tutustumaan yrityksen toimintaan monipuolisesti. Kemionilla olen jo oppinut paljon jäänsulatuksesta ja pölynsidonnasta sekä päässyt tiiviisti mukaan erilaisiin tuotekehitysprojekteihin!”

Lämpimästi tervetuloa tiimiin Tanja!

Harjoittelija Tanja