
Lämpimän syyskuun jälkeen kelit ovat alkaneet viilentyä ja ensimmäiset yöpakkasetkin on jo koettu etelää myöten. Samalla keväälle ja kesälle keskittynyt pölynsidontakausi on takana, vaikka joissakin erityiskohteissa tarvitaan myös pölynsidontaa syksyn ja talvenkin aikana. Kemionin valikoimista löytyykin myös tehokkaita pakkasta kestäviä biohajoavia pölynsidonta-aineita.
Kevään ja kesän pölynsidontaprojektit
Keväällä ja kesällä toimitimme biohajoavia Eco-Binder –pölynsidonta-aineitamme useisiin kohteisiin, joissa haluttiin välttää suolan aiheuttamia ympäristöongelmia ja suojella pohjavesiä. Lisäksi pilotoimme uutena tuoteryhmänä biopolymeereihin pohjautuvia Bio-Binder -pölynsidonta-aineita, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi erilaisten kasojen ja läjitysalueiden pölynsidonnassa teollisuudessa ja kaivosalueilla.
Valmistautuminen talvikauteen
Talven liukkaudentorjunta- ja jäänsulatustuotteiden osalta olemme jo aloittaneet toimitukset urakoitsijoiden valmistautuessa alkavaan talvikauteen. Tyypillisesti liukkaudentorjuntatoimenpiteet aloitetaan lokakuun aikana yöpakkasten alkaessa. Ennakointi on erityisen tärkeää aikana, jolloin liukkaat kelit aamuisin saattavat yllättää vielä kesärenkaita käyttävät autoilijat. Laajassa käytössä olevia Eco-Melter -tuotteita käytetään myös mm. kaupungeissa, teollisuudessa ja kiinteistönhoidossa. Kemionin liukkaudentorjunta-aineita käytetään erityisesti pohjavesialueilla, joilla suolan käyttöä on rajoitettu.
Perinteisesti biohajoavia liukkaudentorjunta-aineita on käytetty maanteiden kunnossapidossa liuoksena ja lisäksi on saatettu tarpeen mukaan käyttää perinteistä suolaa kiintoaineena. Määräysten tiukentuessa suolan käyttöä tullaan jatkossa rajoittamaan entisestään ja kiinteä suola voidaankin korvata biohajoavalla Eco-Melter S -jäänsulatusrakeella, jota voidaan käyttää yhdessä Eco-Melter -liuosten kanssa. Näin liukkaudentorjunta voidaan hoitaa kokonaan biohajoavilla tuotteilla haastavissakin olosuhteissa.
Tämän talven uutuus
Uutuutena tälle talvikaudelle olemme kehittäneet erityisesti kevyen liikenteen väylille tarkoitetun Eco-Melter LBW-liuoksen. Tuotteen nimi muodostuu sanoista Liquid, Bike & Walk, eli kyseessä on nestemäinen liuos kävely- ja pyöräteille. Tämä tuote on kehitetty vastaamaan perinteisen suolan erityisesti pyöräteillä aiheuttamiin ongelmiin. Ympäristöongelmien lisäksi suola ruostuttaa pyörien osia, aiheuttaa lemmikkien tassuille kirvelyä sekä vahingoittaa kulkuväylien lähellä olevia kasveja. Eco-Melter LBW on täysin suolavapaa, biohajoava ja ihoystävällinen tuote, jolla voidaan korvata suola kevyen liikenteen väylien liukkaudentorjunnassa. Lue lisää tuotteesta täältä.
Ota yhteyttä!
Olemme valmistautuneet tulevaan talveen – tuotteiden saatavuus on hyvä ja toimitukset joustavia. Ota siis yhteyttä, niin keskustellaan, miten voimme auttaa teitä varmistamaan kestävät ratkaisut tulevana talvena!
Santeri Joki
Myynti-insinööri
puh. +358 40 651 5262
santeri.joki@kemion.fi